Sawaidii! Eli tervehdys Laosista.
Loikkasimme toissapaivana rajan yli tanne reppureissaajien suosimaan Laosiin, Mekongin vartta ihmettelemaan. Syyna maisemanvaihtoon oli oleskelulupamme pikainen paattyminen Vietnamin puolella. Tassapa tarinalle jatkoa..
Saavuimme siis kolmen viikon pyoramarathonin jalkeen valtavankokoiseen Hanoihin. Jo esikaupungin kohdalla luulimme toiveikkaina olevamme ydinkeskustassa. Ehka edellisviikkojen samoilu vuoristoteilla ja kylissa, seuranamme elaimet ja paikalliset, oli sumentanut arviointikykymme. Ehka.
Hanoissa tehtavana oli loytaa tuttaviemme Anssin ja Riikan lukaali. Etsintoja hankalaoitti puuttuva osoite seka puhelinnumero. Huippuunsa hijoutunut vainumme paljasti kuitenkin olinpaikkansa tuossa tuokiossa ja kohta tornimaisen talon keittiossa kayskenteli kaksi pyoramatkan kuluttamaa urhoa. Lamminhenkinen isantavaki viittiloi meidat 4. kerroksen vierashuoneeseen ja siita tuli sijaiskotimme seuraavaksi 6 paivaksi. Suuri kiitos siita, Anssi ja Riikka!
Olimme jo etukateen mietiskelleet pyorista luoupumista Hanoissa, mutta tapaamamme kaksikko Robert ja Richard (kuvassa) tekivat asiasta todellisen. Richard oli jo vanha tuttumme Kiinanmaalta ja han oli jo aikaisemmin ilmoittanut halukkudestaan kaksipyoraisiamme kohtaan. Robertiin tormasimme aivan sattumalta, juuri kun olimme luovuttamassa toista Hunteriamme Richardille. Ehka korkeampi voima kavaisi vierailulla, silla hetken paasta meidan kaksi pyoraa ja teltta olivat tiessaan, fillaritarinaa jatkoi uusi uljas parivaljakko.
Mita tehda pyorista pulitetulla 2 miljoonalla dongilla? No, ensin taytyy hetken mielijohteesta saada idea vanhan moottoripyoran hankkimisesta, sitten tavata tyyppi joka tuntee toisen tyypin, jolla on juuri sellainen hallussaan. Sen jalkeen tulee tavata kyseinen tyyppi ja ihmetella hetki hanen tarjoamaansa kapistusta, sitten tinkia hinnasta puolet pois ja sitten tehda kaupat. Suunnilleen edellista kaavaa noudattaen olemme nykyaan valkovenalaisen, sodanaikaisen MINSK- moottoripyoran onnellisia (rahattomia) omistajia. Vuoristojen Muuliksi kutsuttu 2-tahti kapine lepailee nyt vasyneena hostellin katoksessa. Tulihan silla puoli tuhatta kilometria ajeltuakin.
Viimeiset kolme paivaa olemme jyranneet maanteita ensin Vietnamissa ja sitten taalla Laosissa. Teimme niin sanotusti Kiinat Vietnamin viisumimme kanssa, silla taas oli tulipalokiire ylittaa se perhanan raja. Lahdimme viisumimme viimeisena aamuna kohti lahinta rajanylityspaikkaa. Se oli neitsytmatkamme Minskilla, eli luottamusta vanhaan palvelijaan loytyi. Onneksi Minsk osoittautui luottamuksemme arvoiseksi ja matka taittui joutuisasti. Karttaahan meilla ei tietenkaan ollut, mutta onni potki meita oikeille poluille. Kilometrit vilistivat, mutta paivan paahde alkoi muuttua iltahamaraksi ja meidan oli pakko heittaa pyora parkkiin. Matkaa rajalle oli enaa 50 km. Luvaton maassaoleskelu alkoi puolenyon jalkeen. Uppista.
Rajalla tuimat virkapukuiset miehet katselivat meita oudoksuen. Ronklattavan peltiruunan selassa kaksi nokinaamaa ja hirvea bensan ja oljyn katku. Ei pojat, eiii nain. Mutta ehka juuri vahemman viehkea esiintymisemme vauhditti meita pois Vietnamista, silla passintarkastuksessa ei onkelmia ilmennyt. Rajavirkailija otti muutaman dollarin omaan taskuunsa viivastymiskorkoja. Sekos meita hymyilytti!
Nyt nautiskelemme Laosin sylelevasta ilmapiirista ja Mekongin tuulista Tahkhekin pikkukaupungissa. Reppureissaajat ovat kansoittaneet paikalliset hostellit ja tunnelma on todella miellyttava ja rento. Tarkoitus on lahtea lahipaivina takaisin Vietnamiin, heittamaa toinen 15 paivan rykays etelaan. Huolestuttaa vaan, malttaako taalta minnekaan lahtea.. pitanee kysya Minskilta.
t.einO
20. marraskuuta 2008
6. marraskuuta 2008
Humanistin kannattaa menna ulkomaille!
Goood morning VietNam! Neljas paiva on pyorahtanyt kayntiin sateisessa Lang Sonissa. Ei ole paljoa huvittanut kahteen hostellin sisapihalla nojailevaan Hunter 2.0:aan koskea. Tarina menee jotakuinkin nain:
Hetki sitten viela loikoilimme etela-Kiinan auringonpaisteen hellimina Yangshoussa joenrannalla, pyoreaharjaiset vuoret sulkivat meidat hellaan huomaansa ja kaikki oli mukavasti. Ehka liiankin mukavasti! Jossain tuolla puiden katveessa tai kenties hostellin kattoterassilla kokislasillisen aaressa, meidan mielissamme alkoi itaa ajatus vielakin hitaammasta matkustamisesta. Ei riittanyt etta olemme tulleet toiselle puolelle maailmaa ransyissa junissa ja sukeltaneet tapotaysien bussien hienhajuun vuorokausiksi kokottamaan. Viela oli jotain kokematta!
Kaksi miesta, kaksi pyoraa, kaksi viikkoa, rankkasade ja hirvea kiire Vietnamiin ennenkuin viisumi menee umpeen! Siina sita on elamysmatkaa karskimallekin humanistille.
Ensimainen paiva oli taydellinen: juuri sopiva auringonpaiste ja sitten vankan aamupalan jalkeen rinkat mustekalalla kiinni tarakkaan ja ei muuta kuin menoksi. Pyorat oltiin ostettu edellisena paivana pitkien neuvottelujen jalkeen noin. 70 euroa tsipale. Halvemallakin olisi saanut mutta oli meilla sentaan sen verran tolkkua etta satsattiin naihin 18 vaihteisiin kiitureihin. Fillareiden lisaksi Yangshousta lahti mukaan pieni teltta, 3 litraa vetta, suklaata ja pari pussia suolapahkinoita.
Taydellisen paivan vastaisena yona herattiinkin sitten ikiomasta teltastamme kylmaan sateeseen. Pyorittiin pari tuntia ennen kuin laitettiin kamat kasaan ja jatkettiin. Onneksi illalla oli sentaan sattunut hauskasti kun kaksi murkkuikaista tyttoa loysi tiensa meidan huippusalaiselle telttapaikalle (joenrannalla, 20metria tienvieressa, puskan takana.). Suuressa hyvyydessan he paattivat kiiruhtaa koteihinsa palatakseen hetken paasta takaisin luoksemme - mukanaan suuret annokset nuudeliherkkua ja mehua. Siina sitten syotiin ja hauskuutettiin neitoja sujuvalla Kiinankielella.
Olimme suunnitelleet etta polkupyoraretkemme tulee olemaan mukavan leppoisaa rullailua pikkukylasta toiseen. Jostain syysta polkimet alkoivat kuitenkin hiljalleen painaa ja kavi yha selvemmaksi etta meilla ei ole yhtaan varaa viivastyksiin jos mielimme kereta kahdessa viikossa rajalle. Vielakaan emme tieda tarkalleen miten pitka matka me oikein poljettiin, varmaankin 450-500km. Maasto ei tosiaan ollut mitaan lakeaa pohjanmaata.
Suuria vastoinkaymisia ei kuitenkaan sattunut, mita nyt allekirjoittaneen takakumi kerran puhkesi ja kerran rajahti. Saatiinpahan oiva tilaisuus tutustua paikallisen pyorankorjaajan perheeseen, ja opittiin etta apu on aina lahella.
Vaikka retkemme luonne muuttuikin aika radikaalisti kesaisesta sunnuntaiajelusta Tour de Francen sateiseksi treenileiriksi, niin plusmerkkinen kokemus se ehdottomasti oli. Hyva reissu.
Nyt sitten vastikaa uutisiin ponnahtanut Viet Nam. Oli hurja lukea HS.fi:sta etta Kiina-Vietnam rajamaastossa on ollut pahimmat tulvat juuri silloin kun me kaikinpuolin tyytyvaisina kummasteltiin roimasti kohonnutta vedenpintaa ja pitkittyneita syyssateita.
Kerran meita vastaan saapui paikallisia pyorailijoita jotka kehoittivat kaantymaan ympari, joki oli kuulemma tulvinut tielle eika siita paasisi millaan yli. Meilla ei kuitenkaan ollut minkaanlaista suunnitelma B:ta silta varalta ettemme jostain syysta paasisi alkuperaista reittiamme ja rahatkin alkoivat olla tiukilla joten bussi ei tulisi kysymykseen. Siispa ei muuta kuin etiapain! Sydan jannityksesta pamppailen saavuttiin tulvapaikalle ja pyh! Mita viela, otettiin kengat pois vahan lahkeita kaarittiin.
Tanaan oli tarkoitus lahtea jatkamaan hiljalleen kohti Hanoita, jonne on viela 160km matkaa, mutta aamulla satoi aika rankasti. Miten sita vetta riittaa? Onneks ei ole enaa kiire viisumin eika rahojen puolesta. Visa Electron on osoittautunut oikein hyvaksi palvelijaks, vaikka minulla oli omia epailyksia etta Aasia olis just pahasti peittoaluetta. Kehitys kehittyy, ei voi muuta sanoa.
Tama on tosi kiva kaupunki, paljon halpoja riisi/nuudeli paikkoja ja kahviloita. Vietnamilainen kahvikulttuuri on tosin viela taysi mysteeri, ollaan juotu taalla kaikenlaista jaakahvista minimaaliseen kylmaan ekspressoon. Vahan tallaista tunnustelua tama on aina nain aluksi kun on uusi kulttuuri ja uudet kuviot.
Kirjotelkaahan kuulkaas sukulaiset ja frendit kommentteja aina kun lueskelette naita meidan kertomuksia, kun tassa ei ole mitaan kavijalaskuria niin valilla hiipii epailys etta taa blogin kirjoitus on kuin pullopostia laittais siina toivossa etta joku sen joskus lukee. :) Myos palamme kiinnostuksesta kaikkia Suomen kuvioita ja teidan kuulumisia kohtaan! Tekstiviestit on aika kalliita ja noihin kommentteihin saa mahtumaan paljon enemman niin etta rohkeasti vaan. Mailia on tietysti myos aina kiva saada.
Jepjep, nyt harhailemaan kohti nuudelikippoa! Kaikkea hyvaa sinne pohjolaan, toivottavasti lumi sataa pian ja pimeys hellittaa.
- Heikki
Hetki sitten viela loikoilimme etela-Kiinan auringonpaisteen hellimina Yangshoussa joenrannalla, pyoreaharjaiset vuoret sulkivat meidat hellaan huomaansa ja kaikki oli mukavasti. Ehka liiankin mukavasti! Jossain tuolla puiden katveessa tai kenties hostellin kattoterassilla kokislasillisen aaressa, meidan mielissamme alkoi itaa ajatus vielakin hitaammasta matkustamisesta. Ei riittanyt etta olemme tulleet toiselle puolelle maailmaa ransyissa junissa ja sukeltaneet tapotaysien bussien hienhajuun vuorokausiksi kokottamaan. Viela oli jotain kokematta!
Kaksi miesta, kaksi pyoraa, kaksi viikkoa, rankkasade ja hirvea kiire Vietnamiin ennenkuin viisumi menee umpeen! Siina sita on elamysmatkaa karskimallekin humanistille.
Ensimainen paiva oli taydellinen: juuri sopiva auringonpaiste ja sitten vankan aamupalan jalkeen rinkat mustekalalla kiinni tarakkaan ja ei muuta kuin menoksi. Pyorat oltiin ostettu edellisena paivana pitkien neuvottelujen jalkeen noin. 70 euroa tsipale. Halvemallakin olisi saanut mutta oli meilla sentaan sen verran tolkkua etta satsattiin naihin 18 vaihteisiin kiitureihin. Fillareiden lisaksi Yangshousta lahti mukaan pieni teltta, 3 litraa vetta, suklaata ja pari pussia suolapahkinoita.
Taydellisen paivan vastaisena yona herattiinkin sitten ikiomasta teltastamme kylmaan sateeseen. Pyorittiin pari tuntia ennen kuin laitettiin kamat kasaan ja jatkettiin. Onneksi illalla oli sentaan sattunut hauskasti kun kaksi murkkuikaista tyttoa loysi tiensa meidan huippusalaiselle telttapaikalle (joenrannalla, 20metria tienvieressa, puskan takana.). Suuressa hyvyydessan he paattivat kiiruhtaa koteihinsa palatakseen hetken paasta takaisin luoksemme - mukanaan suuret annokset nuudeliherkkua ja mehua. Siina sitten syotiin ja hauskuutettiin neitoja sujuvalla Kiinankielella.
Olimme suunnitelleet etta polkupyoraretkemme tulee olemaan mukavan leppoisaa rullailua pikkukylasta toiseen. Jostain syysta polkimet alkoivat kuitenkin hiljalleen painaa ja kavi yha selvemmaksi etta meilla ei ole yhtaan varaa viivastyksiin jos mielimme kereta kahdessa viikossa rajalle. Vielakaan emme tieda tarkalleen miten pitka matka me oikein poljettiin, varmaankin 450-500km. Maasto ei tosiaan ollut mitaan lakeaa pohjanmaata.
Suuria vastoinkaymisia ei kuitenkaan sattunut, mita nyt allekirjoittaneen takakumi kerran puhkesi ja kerran rajahti. Saatiinpahan oiva tilaisuus tutustua paikallisen pyorankorjaajan perheeseen, ja opittiin etta apu on aina lahella.
Vaikka retkemme luonne muuttuikin aika radikaalisti kesaisesta sunnuntaiajelusta Tour de Francen sateiseksi treenileiriksi, niin plusmerkkinen kokemus se ehdottomasti oli. Hyva reissu.
Nyt sitten vastikaa uutisiin ponnahtanut Viet Nam. Oli hurja lukea HS.fi:sta etta Kiina-Vietnam rajamaastossa on ollut pahimmat tulvat juuri silloin kun me kaikinpuolin tyytyvaisina kummasteltiin roimasti kohonnutta vedenpintaa ja pitkittyneita syyssateita.
Kerran meita vastaan saapui paikallisia pyorailijoita jotka kehoittivat kaantymaan ympari, joki oli kuulemma tulvinut tielle eika siita paasisi millaan yli. Meilla ei kuitenkaan ollut minkaanlaista suunnitelma B:ta silta varalta ettemme jostain syysta paasisi alkuperaista reittiamme ja rahatkin alkoivat olla tiukilla joten bussi ei tulisi kysymykseen. Siispa ei muuta kuin etiapain! Sydan jannityksesta pamppailen saavuttiin tulvapaikalle ja pyh! Mita viela, otettiin kengat pois vahan lahkeita kaarittiin.
Tanaan oli tarkoitus lahtea jatkamaan hiljalleen kohti Hanoita, jonne on viela 160km matkaa, mutta aamulla satoi aika rankasti. Miten sita vetta riittaa? Onneks ei ole enaa kiire viisumin eika rahojen puolesta. Visa Electron on osoittautunut oikein hyvaksi palvelijaks, vaikka minulla oli omia epailyksia etta Aasia olis just pahasti peittoaluetta. Kehitys kehittyy, ei voi muuta sanoa.
Tama on tosi kiva kaupunki, paljon halpoja riisi/nuudeli paikkoja ja kahviloita. Vietnamilainen kahvikulttuuri on tosin viela taysi mysteeri, ollaan juotu taalla kaikenlaista jaakahvista minimaaliseen kylmaan ekspressoon. Vahan tallaista tunnustelua tama on aina nain aluksi kun on uusi kulttuuri ja uudet kuviot.
Kirjotelkaahan kuulkaas sukulaiset ja frendit kommentteja aina kun lueskelette naita meidan kertomuksia, kun tassa ei ole mitaan kavijalaskuria niin valilla hiipii epailys etta taa blogin kirjoitus on kuin pullopostia laittais siina toivossa etta joku sen joskus lukee. :) Myos palamme kiinnostuksesta kaikkia Suomen kuvioita ja teidan kuulumisia kohtaan! Tekstiviestit on aika kalliita ja noihin kommentteihin saa mahtumaan paljon enemman niin etta rohkeasti vaan. Mailia on tietysti myos aina kiva saada.
Jepjep, nyt harhailemaan kohti nuudelikippoa! Kaikkea hyvaa sinne pohjolaan, toivottavasti lumi sataa pian ja pimeys hellittaa.
- Heikki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
