Kap!
Muistan kun joskus vanhoina hyvina aikoina Suomessa kaytiin vilkasta keskustelua kerjalaisista. Ensimainen aalto romanialaisia yrittajia saapui kerjuulle Helsingin katukuvaan muistaakseni talvella 2007. Lukijan lyhyet -palstoilla monet jakoivat yhteisen kannan: "Ei niille saa antaa! Kohta on koko maa taynna kurjia muukalaisia, jos niita kaydaan taalla hyysaamaan!"
Thaimaan katuja tallatessa, ei reissumies voi valttya pyytavalta katseelta ja ojennetulta kadelta. Me olemme poikien kanssa kayneet monia arvokeskusteluja tasta aiheesta. Onko pyytavalle aina annettava? Itse olen vankasti seisonut tallaisen laupeudentyon kannalla ja pyrkinyt aina suomaan ainakin muutaman kolikon kerjalaisille. Ymmarratte siis varmasti kun kerron etta nahtyamme eraana paivana Bangkokissa yksijalkaisen miehen, joka resuisissa vaatteissa raahautui mahallaan maassa, tyontaen pienta rahakippoa edessaan, en mina voinut olla tuntematta hurskauden pistoa rinnassani. Eikka ja Joose olivat myos yhta mielta siita, etta tama mies on totisesti avun tarpeessa. Nain siis kumarruin hanen puoleensa, myotatuntoinen ilme kasvoillani ja ojensin 100 bhatin setelin tuolle elaman pieksamalle raasulle. Yllatyksekseni han puhkesi riemukkaaseen kiitokseen: "Thank juu man! I'm from Kambodia!". Huh huh! Siina on kaverilla elamanasenne kunnossa.
Kaksi paivaa myohemmin meita vastaan nilkutti metrotunnelissa hienoon pukuun ja kavelykeppeihin sonnustautunut, oudun tutun nakoinen bisnesmies.
Ei ole mustavalkoista, ei. Valilla taalla kohtaa maailman oikullisuuden niin suoraan, eritavalla kun puhtoisessa Suomessa, etta se pistaa miettimaan. Yksi esimerkki on prostituutio. Tata maailman vanhinta ammattia ei nailla leveyspiireilla juuri salailla. Vaaleat keski-ikaiset miehet istuvat nuorien thaipoikien ja -tyttojen kanssa samoissa kahviloissa, joissa me kaymme aamupalalla. Suomessa prostituutio, kuten muutkin paheet, ovat niin tarkoin salattuja, etta helposti paatyy silmat sinertaen uskomaan, ettei sellaista tapahdu meilla. Pyh. Ei mene enaa lapi miulle!
Ettei ihan liian journalistiseksi mene taman tekstin ote, niin siirrytaan yhdessa Malesiaan: palmut huijuvat lakahdyttavassa kuumuudessa, aurinko porautuu sateillaan matkamiehen nenanpaahan ja muualle, merivesi on kuin Savonlinnan uimahallin lastenaltaassa ja hiekkarannan santa polttaa varpaita. A 'vot! - Pystytteko samaistumaan, hiihtolomalaiset? :)
Tosiaan posottelimme noin viikko sitten Bangkokista junalla yon yli Malesiaan. Vietimme muutaman paivan Georgetownissa Penang saarella. Loysimme muutaman luonnonkauniin hiekkarannan ja jarjestimme rantaturnajaiset. Eino osoittautui armejan kayneena sissina Penang-beachin painimestariksi. Itse taas niitin kunniaa nospajalkana rantajuoksussa.
Saatuamme (kerrankin!) vaivattomasti kopattua Thaimaan viisumit taskuihin, jatkoimme matkaa seuraavalle saarelle, Langkawihin. Oli Kiinalainen uusi vuosi ja kaikki hostellit, resortit ja bungalowit olivat viimeista paikkaa myoten taynna. Olimme tavanneet lautalla uusia ystavia, ja nyt meidan Iranilais Brasilialais Suomalainen ryhmamme oli ajautumassa kirjaimellisesti tahtikaton alle uinumaan. Luojan lykysta loysimme lopulta yhden huoneen jossa oli kaksi tuplapatjaa ja levitettava sohva! Kuin mittojen mukaan tehty. Seuraavat kaksi paivaa viettelimmekin kommuunielamaa. Kiinalainen uusivuosikin vierahti ihan juhlavissa merkeissa.
Nyt on taas laskeuduttu takaisin reppumiehen arkeen. Olemme kuitenkin valmistautumassa jo uuteen koitokseen. Etela-Thaimaassa, kivenheiton paassa Chaya nimisesta kaupungista johonkin suuntaan, sijaitsee Buddhaluostari Suan Mokh - meidan tuleva maaranpaamme. Suan Mokhissa jarjestetaan kymmenen paivan retriitteja lansimaalaisille, kaupunkien pauhauksesta pakoon pyrkiville matkailijoille. 1. Helmikuutta astumme tutustumaan luostarielamaan.
Kertokaahan talvikuulumisia ystavat. Kiitos.
- Hessu
28. tammikuuta 2009
12. tammikuuta 2009
Savimajoista pilvenpiirtajiin
Kap!
Taytyy alkuun sanoa, etta suunnitelmat ovat muuttuneet ja suunta on vaihtunut kuin vauhkoisella hevosella, matkatoverimme Roopekin paatti jaada ratsun selasta matkan varrelle.
Nyt kuitenkin tamanhetkinen olinpaikkamme on Thaimaa ja edelleen miljoonapainen Bangkok.
Tapahtumasarja sai alkunsa Don Detissa, jossa punnitsimme Cambodian ja Thaimaan etuisuuksia ja haittoja. Roope taasen mietti saarelle jaamista, miellyttyaan suuresti riippumattoiluun ja rauhaisaan saaristoelamaan. Mietintamyssyssa myllersivat jarkipuheet, halut ja toiveet.
Niin sitten lahtopaivana minulla, Joosella ja Heikilla oli suunta kaannetty kohti Thaimaata, Roopella kohti omaa riippumattoa. Hyvastelimme toisemme ja toivotimme onnea matkaan. Thaimaassa tavataan!
Linja-autoilimme siis ensiksi Ubon Ratchastaniin, keskivertokaupunkiin Thaimaan mittakaavassa. Laosin hiekkaisten kylateiden ja savimajojen jalkeen, oli tunnelma kuitenkin kuin olisi Eurooppaan putkahtanut.
Viettamamme paivat Ubonissa osittivat meille, etta naennaisesti tylsa ja mitatonkin kaupunki voi yllattaa. Tapasimme mukavia ja avuliaita thaimaalaisia, joista erityisen maininna saa herra Keaw. Ystavallinen, iakkaampi herrasmies tuli esittaytymaan kysellessamme ihmisilta tieta juna-asemalle. Hetkea myohemmin istuimme jo hanen autossaan matkalla janoitsemaamme maaranpaahan.
Taman sattuman perusteella en olisi uskonut etta kymmenisen tuntia myohemmin, kun juna nytkahti kohti Bangkokia, toisi sama mies meidat autollaan takaisin asemalle ja antaisi viela hyvastiksi hedelmapussukan. Nain kuitenkin tapahtui, ja paivan aikana nakemiamme ja kokemiamme seikkailuja ei lue matka-oppaan sivuilla.
Ensiksi kavimme uuden ystavamme kanssa Buddhalaisilla temppeleilla, jossa valkokaapuiset meditoijat istuivat hiljaisuudessaan. Etaanpana vanhan munkin hauta kohosi kuin tyhjasta massivisena kultaa kimaltelevana puoliympyrana. Munkin polttohautauksen jalkeen hautaan ripoteltu tuhka oli puhtaan valkoista, normaalin mustanharmaan sijasta!
Taman jalkeen suuntasimme ulkomaalaisten Buddha-munkkien syrjaiseen metsaluostariin. Oranssikaapuiset munkit kayskentelivat temppeleilla askareissaan. Tunnelmassa oli kuitenkin jotain erikoista, silla kaavun alta pilkottavat kasvot kuuluivat vaaleille lansimaalaisille naapureillemme. Juteltuamme hetkisen eraan austraalialaisen noviisin kanssa saimme hanelta kutsun munkkien kahvihetkelle. Otimme ehdotuksen kunnioittavasti vastaan ja kohta istuimmekin kymmenien munkkien keskuudessa, rupattelemassa kanssaan meditaatiosta ja mielen valppaudesta. Ainutlaatuinen kahvihetki jai mieleemme kiehtovana ja myyttisena kokemuksena. Illemalla kavimme viela tutustumassa opettaja-Keawin yliopiston suuriin rakennuksiin, kymmenetuhanisne oppilaineen ja paasimmepa maistamaan myos paikallista kouluruokaa.
Paivan suotuisat ja ihmeelliset sattumat jattivat kestohymyn kasvoillemme ja 12 tuntia hyisenkylmassa Bangkok-junassa menivat leikitellen. Opettipa kokemus myos jotain paikallisten ihmisten avuliaisuudesta ja pyyteettomyydesta, joka tulee niin vilpittomana ja yllattaen.
Nyt Bangkok kuhisee edessamme. Ja takana ja molemmilla sivuillakin. Valtavia pilvenpiirtajia pisnesmiehineen, skytraineja suhaamassa ristiin rastiin ja mutkittelevia, 4-kaistaisia valtateita tuhansine peravaloineen halkoo useampia keskusta-alueita omaavaa jattilaista.
Onneksi hostellialueemme on rauhaisammalla aluella ja tanne pilvenpiirtajat siintavat vain silhuettina kuultavasinista taivasta vasten. Taalla leijalee vain italialais-thaimaalaisen ystavamme paistaman pizzan tuoksu.
Jatkoa ajatellen asiat ovat viela auki. Roope taytyy saada houkuteltua mahdollisimman nopeasti takaisin seuraamme ja nauttimaan Thaimaan ihmeista. On myos muuan toinen missio: Thaimaan viisumi. Asian tiimoilta meidan on viikon sisaan vierailtava jossain Thaikkujen naapurimaista. Laosissa, Cambodiassa tai Malesiassa hankkimassa tuo visainen viisumi.
Eiska-Matti
Taytyy alkuun sanoa, etta suunnitelmat ovat muuttuneet ja suunta on vaihtunut kuin vauhkoisella hevosella, matkatoverimme Roopekin paatti jaada ratsun selasta matkan varrelle.
Nyt kuitenkin tamanhetkinen olinpaikkamme on Thaimaa ja edelleen miljoonapainen Bangkok.
Tapahtumasarja sai alkunsa Don Detissa, jossa punnitsimme Cambodian ja Thaimaan etuisuuksia ja haittoja. Roope taasen mietti saarelle jaamista, miellyttyaan suuresti riippumattoiluun ja rauhaisaan saaristoelamaan. Mietintamyssyssa myllersivat jarkipuheet, halut ja toiveet.
Niin sitten lahtopaivana minulla, Joosella ja Heikilla oli suunta kaannetty kohti Thaimaata, Roopella kohti omaa riippumattoa. Hyvastelimme toisemme ja toivotimme onnea matkaan. Thaimaassa tavataan!
Linja-autoilimme siis ensiksi Ubon Ratchastaniin, keskivertokaupunkiin Thaimaan mittakaavassa. Laosin hiekkaisten kylateiden ja savimajojen jalkeen, oli tunnelma kuitenkin kuin olisi Eurooppaan putkahtanut.
Viettamamme paivat Ubonissa osittivat meille, etta naennaisesti tylsa ja mitatonkin kaupunki voi yllattaa. Tapasimme mukavia ja avuliaita thaimaalaisia, joista erityisen maininna saa herra Keaw. Ystavallinen, iakkaampi herrasmies tuli esittaytymaan kysellessamme ihmisilta tieta juna-asemalle. Hetkea myohemmin istuimme jo hanen autossaan matkalla janoitsemaamme maaranpaahan.
Taman sattuman perusteella en olisi uskonut etta kymmenisen tuntia myohemmin, kun juna nytkahti kohti Bangkokia, toisi sama mies meidat autollaan takaisin asemalle ja antaisi viela hyvastiksi hedelmapussukan. Nain kuitenkin tapahtui, ja paivan aikana nakemiamme ja kokemiamme seikkailuja ei lue matka-oppaan sivuilla.
Ensiksi kavimme uuden ystavamme kanssa Buddhalaisilla temppeleilla, jossa valkokaapuiset meditoijat istuivat hiljaisuudessaan. Etaanpana vanhan munkin hauta kohosi kuin tyhjasta massivisena kultaa kimaltelevana puoliympyrana. Munkin polttohautauksen jalkeen hautaan ripoteltu tuhka oli puhtaan valkoista, normaalin mustanharmaan sijasta!
Taman jalkeen suuntasimme ulkomaalaisten Buddha-munkkien syrjaiseen metsaluostariin. Oranssikaapuiset munkit kayskentelivat temppeleilla askareissaan. Tunnelmassa oli kuitenkin jotain erikoista, silla kaavun alta pilkottavat kasvot kuuluivat vaaleille lansimaalaisille naapureillemme. Juteltuamme hetkisen eraan austraalialaisen noviisin kanssa saimme hanelta kutsun munkkien kahvihetkelle. Otimme ehdotuksen kunnioittavasti vastaan ja kohta istuimmekin kymmenien munkkien keskuudessa, rupattelemassa kanssaan meditaatiosta ja mielen valppaudesta. Ainutlaatuinen kahvihetki jai mieleemme kiehtovana ja myyttisena kokemuksena. Illemalla kavimme viela tutustumassa opettaja-Keawin yliopiston suuriin rakennuksiin, kymmenetuhanisne oppilaineen ja paasimmepa maistamaan myos paikallista kouluruokaa.
Paivan suotuisat ja ihmeelliset sattumat jattivat kestohymyn kasvoillemme ja 12 tuntia hyisenkylmassa Bangkok-junassa menivat leikitellen. Opettipa kokemus myos jotain paikallisten ihmisten avuliaisuudesta ja pyyteettomyydesta, joka tulee niin vilpittomana ja yllattaen.
Nyt Bangkok kuhisee edessamme. Ja takana ja molemmilla sivuillakin. Valtavia pilvenpiirtajia pisnesmiehineen, skytraineja suhaamassa ristiin rastiin ja mutkittelevia, 4-kaistaisia valtateita tuhansine peravaloineen halkoo useampia keskusta-alueita omaavaa jattilaista.
Onneksi hostellialueemme on rauhaisammalla aluella ja tanne pilvenpiirtajat siintavat vain silhuettina kuultavasinista taivasta vasten. Taalla leijalee vain italialais-thaimaalaisen ystavamme paistaman pizzan tuoksu.
Jatkoa ajatellen asiat ovat viela auki. Roope taytyy saada houkuteltua mahdollisimman nopeasti takaisin seuraamme ja nauttimaan Thaimaan ihmeista. On myos muuan toinen missio: Thaimaan viisumi. Asian tiimoilta meidan on viikon sisaan vierailtava jossain Thaikkujen naapurimaista. Laosissa, Cambodiassa tai Malesiassa hankkimassa tuo visainen viisumi.
Eiska-Matti
4. tammikuuta 2009
Sunset Bungalows.
Aamuauringon hento kajo hiipii ovenraosta sisaan, puikahtaa itikkaverkon lapi vaatimattomaan vuoteeseen heratellakseen hellavaroen yon viimeisia unia tuhisevan urhon.
Tana aamuna, uskokaa tai alkaa, kun herasin kodikkaasta bungalowistamme hyvin levanneena uuteen aamuun, hieroin rahmat silmistani ja kurkistin ulos rantaterassille, en meinannut uskoa silmiani: ulko-ovesta noin kaksi metria koilliseen potkotti riippumatossa aamuvirkku Eino! Toivon etta voitte samaistua draamaan rakkaat lukijat. Nahkaas kolmen kuukauden ajan ei se oo ikina herannyt ennen mua!
Tapahtumapaikkana on Don Detin saari, Mekong-joen alajuoksulla. Varustus: polvihousut ja iltasella vapaavalintainen paidanriepu. Kannykka, kello, avaimet, lompakko ja bokserit ovat vain muiston tuulahdus kaukaa menneisyydesta. Sahkot katkeaa kello kymmenelta jolloin on hyva pulahtaa iltauinnille, kellua selallaan joen kevyessa virrassa ja odottaa tahdenlentoa. Jos ei halua kastella korviaan voi vaihtoehtoisesti sytyttaa muutaman kynttilan ja kellahtaa riippumattoon mehua horppimaan. Muita aktiviteetteja saarella ovat kaveleminen, syominen, potkottely, lueskelu, ristinolla ja potkottely.
Vuosi 2008 paattyi vauhdikkaaseen iltaan taynna soitantoa, laulua ja tanssiaskelia. Vanhaa vuotta keraannyttiin hyvastelemaan koko Don Detin turistikolonnan voimin pienelle hiekkarannalle. Uuden ja uljaan vuoden ensimaisen yon pimeassa, kommimme lopulta kiltisti omiin koppeihimme kollimaan. Joose meinasi tormata polulla kayskennelleeseen jakkiin, mutta muuten kaikki meni mainiosti.
Tuoreen vuoden ensiaskelia on saatu seurata taalla kaikessa rauhassa. Tallainen vapaaherran yksinkertainen elama pienine iloineen tekee eetvarttia tien paalla uuvahtaneelle.
Pitkanmatkalaisena sita jossain vaiheessa kaipaa hengahdystaukoa. Mekin olemme pyyhaltaneet pitkin Aasiaa milloin millakin vempaimella, mahdollisimman epastabiileissa oloissa. Syy on monesti ollut yksinkertainen: mita vaikeampi sen parempi. Joku siina kimurantissa viehattaa, ja se on sitten ajanut meita eteenpain, kauas rysista ja opaskierroksilta.
Nyt on kuitenkin hetki hengahtaa. Uida polskutella, nukkua, lepailla riippumatossa ja syoda hyvin. Elaa, olla ja nautiskella.
Jottei ihan laiskotteluksi mene, niin paljastetaan nyt etta kohta menee viisumit umpeen ja joudumme nostamaan ankkurin talta lahdelmata. Muutama kymmenen kilometria tasta etelaan haamottaa Kambodian kukkulat. Thaimaan kokoinen magneetti oli jo vetamassa meita kovaa vauhtia luokseen, mutta riippuaton rauhassa teimme lopulta toisenlaisen paatoksen. Pitaahan se kultaisen kolmion viimeinen silmukka kayda katsastamassa!
Naihin tunnelmii: Hoo-Eno ja Eino-Matti.
Tana aamuna, uskokaa tai alkaa, kun herasin kodikkaasta bungalowistamme hyvin levanneena uuteen aamuun, hieroin rahmat silmistani ja kurkistin ulos rantaterassille, en meinannut uskoa silmiani: ulko-ovesta noin kaksi metria koilliseen potkotti riippumatossa aamuvirkku Eino! Toivon etta voitte samaistua draamaan rakkaat lukijat. Nahkaas kolmen kuukauden ajan ei se oo ikina herannyt ennen mua!
Tapahtumapaikkana on Don Detin saari, Mekong-joen alajuoksulla. Varustus: polvihousut ja iltasella vapaavalintainen paidanriepu. Kannykka, kello, avaimet, lompakko ja bokserit ovat vain muiston tuulahdus kaukaa menneisyydesta. Sahkot katkeaa kello kymmenelta jolloin on hyva pulahtaa iltauinnille, kellua selallaan joen kevyessa virrassa ja odottaa tahdenlentoa. Jos ei halua kastella korviaan voi vaihtoehtoisesti sytyttaa muutaman kynttilan ja kellahtaa riippumattoon mehua horppimaan. Muita aktiviteetteja saarella ovat kaveleminen, syominen, potkottely, lueskelu, ristinolla ja potkottely.
Vuosi 2008 paattyi vauhdikkaaseen iltaan taynna soitantoa, laulua ja tanssiaskelia. Vanhaa vuotta keraannyttiin hyvastelemaan koko Don Detin turistikolonnan voimin pienelle hiekkarannalle. Uuden ja uljaan vuoden ensimaisen yon pimeassa, kommimme lopulta kiltisti omiin koppeihimme kollimaan. Joose meinasi tormata polulla kayskennelleeseen jakkiin, mutta muuten kaikki meni mainiosti.
Tuoreen vuoden ensiaskelia on saatu seurata taalla kaikessa rauhassa. Tallainen vapaaherran yksinkertainen elama pienine iloineen tekee eetvarttia tien paalla uuvahtaneelle.
Pitkanmatkalaisena sita jossain vaiheessa kaipaa hengahdystaukoa. Mekin olemme pyyhaltaneet pitkin Aasiaa milloin millakin vempaimella, mahdollisimman epastabiileissa oloissa. Syy on monesti ollut yksinkertainen: mita vaikeampi sen parempi. Joku siina kimurantissa viehattaa, ja se on sitten ajanut meita eteenpain, kauas rysista ja opaskierroksilta.
Nyt on kuitenkin hetki hengahtaa. Uida polskutella, nukkua, lepailla riippumatossa ja syoda hyvin. Elaa, olla ja nautiskella.
Jottei ihan laiskotteluksi mene, niin paljastetaan nyt etta kohta menee viisumit umpeen ja joudumme nostamaan ankkurin talta lahdelmata. Muutama kymmenen kilometria tasta etelaan haamottaa Kambodian kukkulat. Thaimaan kokoinen magneetti oli jo vetamassa meita kovaa vauhtia luokseen, mutta riippuaton rauhassa teimme lopulta toisenlaisen paatoksen. Pitaahan se kultaisen kolmion viimeinen silmukka kayda katsastamassa!
Naihin tunnelmii: Hoo-Eno ja Eino-Matti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
