23. helmikuuta 2009

Piinapenkissa

Intian valtameren lempeat mainingit hyvailevat pienen Ko Chang saaren hiljaista rantaa. Tai no ei aivan hiljaista; kauempaa palmupuiden varjosta kantautuu raivokas huuto: ”OTA SE! HAKEE! HAKEE..!”

Kolme pavunruskeaa, huomattavan komeaa nuorta miesta potkivat villina hassunkurista pajukoripalloa. Savon ja karjalan murretta sekamelskana ja vahva aasialainen aksentti – kohteesta ei voi erehtya. Pitkareissun pojat siella temmeltava. Haastattelu oli sovittu kello neljaksi, mutta pojilla on tainnut ajantaju karata.

Einarin kadenpuristus on reipas. ”Ai onks tanaan maanantai? Niin se haastattelu tosissaan, tuota joo..” Pojat kayvat pulahtamassa meressa, ja sitten paastaankin aloittamaan:

Helou poitsut! Suomessa kotikoneiden aarella on kaynyt kova kuhina viimeisimman blogitekstinne myota. Kerroitte silloin suuntaavanne kymmeneksi paivaksi Suan Mokh nimiseen luotariin. Olitte kovin salaperaisia asian suhteen. Mita tapahtui todella, alkakaahan laulaa!

E
: Joo. Kyllahan tanne saarellekin on jo kaikenlaista huhua kantautunut. Mie kerron mita tapahtui: Chayassa, Etela-Thaimaassa sijaitsee kuuluisa Suan Mokh luostari. Siella jarjestetaan kymmenen paivan meditaatioretriitteja rantaelamaan ja juhlintaan vasahtaneille reppumatkailijoille. Sinnepain meidankin kelkka kaantyi. Tammikuun viimeinen paiva astuimme luostarin porteista sisaan, ja lupauduimme pidattaytymaan: puhumisesta, lukemisesta musiikin kuuntelusta ja kirjoittamisesta.

H: Eli kannykat, Ipodit ja kamerat jai narikkaan. Seuraavat paivat keskityttaisiin meditoimaan. Se tarkoittaa yksinkertaisuudessaan oman hengityksen seuraamista. Aika kiehtovaa, vai mita?

Kerrassaan. Oliko tama tarkkaan harkittua, vai silkkaa sponttaani paahanpisto, kuten eraat aiemmat edesottamuksenne?

H: Mita toimittaja tarkoittaa moisella?

Tarkoitan sita etta kotisuomessa toilailujanne seuranneena tulee valilla olo, etta mennaanko tassa nyt harkinalla vai ihan pelkalla puhdilla?

H: Puhtia on kylla piisannut. Ja valilla menty, myonettakoot - miten sen nyt sanoisi - takamus edella tammeen.

J: Mutta tata juttua mietittiin varmasti tarkemmin kuin muita tempauksia.

E: Mie sanoisin: seka ja etta. Oli siihen meditaatioon ollut houkutusta aikaisemminkin, mutta varsinainen liekki leimahti siella Pohjois-Thaimaassa, Ubon Ratchastanin luostarivierailulla.

Luodaanpa sitten katsaus itse luostarielamaan. Minkalainen oli tavallinen paiva Suan Mokhissa?

J
: Eli siis: Kongi kajahti aamuneljalta, jolloin retriittiporukka kompi ylos sementtipedeistaan.

H: Niin, sinnehan tuli paljon enemman jengia kun mita me luultiin – kaikenkaikkiaan sataneljakymmenta innokasta naista ja miesta aloitti.

E: Aamupuuhina oli meditaatiota, joogausta rahmat silmissa ja lopulta palkintona maukas riisikeittoaamiainen kasviksilla.

J: Meillahan oli kaksi ruokaa paivassa, toinen ja viimeinen oli lounas kello 12.30, jolloin nautimme erinaisia kasvisherkkuja. Viisi – kuusi tuntia paivassa meditoitiin kavellen, seisoskellen tai istuen, sitten oli myos muutamia oppitunteja buddhalaisuudesta ja hengitystekniikoista. Paivan herkkuhetkia oli kello kuuden kaakao ja sen jalkeinen pulahdus kuumassa lahteessa. Lihaksia paasi myos lammitelemaan paivittaisissa askareissa, itsehan toimin miesten kampan lakaisumestarina.

E: Mie poltin roskia ja Heikki huiskutteli eteisessa!

H: Illan hamartyessa keraannyttiin hyrailemaan chanttausta eli buddhalaista laulantaa. Kello yhdeksan, yhteisen kavelymeditaation jalkeen, nyokattiin raukeina hyvat yot ja painuttiin yopuulle. Talon puolesta oli tarjolla jyhkeat puutyynyt, mutta myo paadyttiin lopulta kayttamaan omia vaatemyttyja.

Voi vide! Kymmenen paivaa kasvisruokaa ja yot sementtipedilla. Mahtoi siella vatsa kurnia ja selkaakin kolottaa!

J: Jjuu. Alkuun sita luuli etta kyseiset asia tuottais suuria hankaluuksia. Mutta itse ainakin huomasin, etta kroppa tottui muutoksiin nopeasti. Enemman ponnisteluja tuotti jatkuva hiljaisuus ja munkkien raskaat jaarittelut.

E: Ei minuukaan nalka pahasti vaivannut. Ellei ajatus karannut pitsaan ja hampurilaisiin. Enemmankin se oli henkista ja hengellista koitosta. Eihan se mikaan voimalaji ole.

Juu eei. Eihan se.. Eihan se voimalaji perhana.. Mitas siina voimistelemaan.. Mutta. Mutta noin niin.. Joose! Paiva viisi – what happend?

J: Viidentena paivana koin etta oli parempi lahtee hengittelemaan ihmisten ilmoille. Hieno kokemus ja sillee, hyva etta kavasin. Eihan sita joka jannu tuollaista.. Siina avautui myos hyva tilaisuus heittaa oma reissunpatka, etta noinniin..

H: Et ollu muuten ainut joka haippas, etta noinniin.140 aloittaneesta 60 jatti leikin kesken.

Aivan varmasti jatti, etta noinniin. Entapa pojat: mitka oli tunnelmat yhdennentoista paivan aamuna. Mita jai kapalaan?

E: Viimeinen aamu oli tosi meluisa ja helpottunut. Paljon oli patoutunut tarinoita paivien kuluessa, ja niita kun yritti Heikille siina viiden aikaan aamusta kertarykayksella ladella, niin lopputulos oli sellainen naurunsekainen puheripuli.

H: Kapalaan jai aikamoinen tunnemyllerys. Oli opittu paljon uutta lyhyen ajan sisalla. Kymmenen paivaa oli pitanyt kuunnella ja nyt kylla kelpasi vaihtaa ajatuksia porukalla.

Enta nyt? Reissu iltaruskossaan. Kotiinpaluu edessa. Tunnelmia? Tunnustuksia? Ja miten kansansuosioon nousseen bloginne kay?

H
: Taalla saariston rauhassa ollaan viimepaivat vietetty vapaaherran elamaa. Kirjakasa meidan bungalowin terassilla senkun kasvaa vaan. Sudokujen ruudut tayttyy ja kokista menee litratolkulla. Viimeisen viikon saimme nautiskella vanhan reissutoverimme Roopen ja hetki sitten Thaimaaseen lennahtaneen Kuopion naistensarjan parhaimmistoon kuuluvan Minnan iloisesta seurasta. Lento Suomeen lahtee yhdeksan paivan paasta, tuntuu aika hurjalta. Onhan sita tullut mentya, vai mita Eino?

E: Niin taytyy tunnustaa, etta on vahan haikea olo, kun taytyy sanoa hyvastit Idan tuulille, mutta samalla on kuiteskin mahtavaa palata kotijoukkueen riveihin. Mmm, blogia-parka, paha sita on Kuopion kinoksista kayda rustaamaan, joten taukokeitaalla se kohta lepaa. ”Kuinka pitkaan, aika sen nayttanee”, kuten rakastettu sudokulaatija Kari Paivarinta sen oivallisesti pukee.

Ummh.. Jahas, varmastikin nain.. Joose! Niin tuota sina liityit remmiin 3 kk sitten. Mitkas on nyt tunnelmat? Millaista on ollut matkustaa poikien kanssa? Ootko kestanyt vauhissa?

J
: Jees. Kylla vauhtia ja tapauksia on piisannu. Taytyy sanoa etta joka hetkesta oon nauttinut enemman tai vahemman. Yleensa enemman.Tosissaan oli kylla ilo paasta liittymaan poikien seuraan... Mutta nyt nayttaa pahasti silta, etta toimittajan nenanpaa on tainnut paasta palamaan. Sita se on kun suoraan Suomesta tulee. On muuten nalkakin. Lahetaanpa nyt tuonne varjon puolelle syomaan. Mulla on ihan SIKA nalka. Oikeesti hei. En haluis mitenkaan hoputtaa mut..


Ja niin nuo nelja hahmoa etaantyvat hiljalleen yha kauemmaksi. Meri tuo uusia simpukoita rantaan ja rapu molskahtaa kalliolta veteen. Niin.. Aika kompelo ravuksi. Mitapa tassa sitten.. joo ja merikotkat kaartelee auringon kultaamien vuorten ylla ja silleen. On muuten ollu vahan yksinaista. Etta nain. Aurinko tanssii viimeisia askeliaan meren ylla, sinne se sukeltaa kuten aina ennenkin. On jalleen hiljaista.









Etta noinniin.

6 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kauniille sadulle kaunis loppu.

Sillä eihän tuollaista seikkailua voi oikeasti edes tapahtua. Mahtavaa! oisin kyllä halunnut kuulla (tai no nähdä) jätkät kymmenen päivän hiljaisuuden jälkee :D

Tervetuloa Suomeen, ja meidän TÄYTYY nähdä, jahka kotiudutte. Ollaan Pantsen kanssa jo miittiä pohdittu.

Terveisiä ja hymyjä
Heikki P.

Anonyymi kirjoitti...

Moikka pojat ja tytot!

Kiva kuulla, etta hengissa olette. Kannykat ei oo oikein sinne saarelle pelittaneet, mika sinallaan on varsin hyva asia, jos noin ekonomiselta kannalta asiaa ajattelee. On kuulemma taalta Suomesta kasin makseltu tuollaisia lahes puolen tuhannen euron kannykkalaskuja, kun oikein on juttutuulelle jaaty sinne kaakkois-aasiaan pain...

(5-)10 paivan retriitti vaikuttaa oikein sopivalta loppusodalta teidan reissullenne. Miesten kestokykykin meni suhteessa siella vietettyyn aikaan. Nyt kun taantuma vallitsee voinee tuolla kokemuksella vetaa pari mestarikurssia taalla Suomessakin, jos muuta tekemista ette palattuanne keksi.

Tervetuloa takaisin itse kullekin! Pienen kulttuurisokin jalkeen elama asettuu taas uuteen tasapainoon ja on aika jatkaa matkaa eteenpain.

T: Jukka H.

Anonyymi kirjoitti...

teitä on aina joka ikisen blogitekstin jälkeen enemmän ikävä ja ikävä !

onneks ootte ihan kohta suomessa!

hulluja terkkuja hulluna jokaikiselle.

<3 K

Mikko kirjoitti...

Huh, näistä jutuista vois koostaa jonkun näppärän pikku taskukirjan, on niin makiaa luettavaa!

Hei ja nyt kun kotiudutte Suomeen, niin jos jotain tapaamisia on isommalla porukalla edessä, nii ilmotelkaa ihmeessä, mielellään ajoissa. :) Mut jos ei, niin sitte ku Kuopion kulmille ilmestytte, niin tervetuloa tutustumaan Haapaniemenkatu 42:seen! Siitä sitte jatkoille jonneki, eihän tuommosta reissua nimittäin voi ohittaa saamatta vaikutteita tanssiMoovseihin !

Ilmotuksia odotellen,
Mikko

Anonyymi kirjoitti...

Siihen aikaan antoi marsalkka Mannerheim käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava sudoku-kilpailu. Tämä kilpailu oli ensimmäinen ja tapahtui Carl Gustafin ollessa Suomen käskynhaltijana. Kaikki menivät osallistumaan suureen kilpaan, kukin omaan kaupunkiinsa.

Niin myös JOOSE lähti Savosta, Kuopion kaupungista ja meni kilpailua varten Saimaan rannalle, Mikkelin kaupunkiin Visulahteen, sillä hän kuului Huopion sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Karin kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Karin synnyttämisen aika, ja hän synnytti sudokun, esikoisensa. Hän kapaloi ruudukon ja pani sen seimeen, koska heille ei ollut tilaa Suan Mokhissa.

Sillä seudulla oli kilpailijoita yöllä ulkona rustaamassa sudokujaan. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi EINO-MATTI, ja HEIKIN kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi kilpailijat, mutta EINO-MATTI sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Mikkelin kaupungissa syntynyt sudoku. Se on kipera. Tämä on merkkinä teille: te löydätte ruudukon, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli EINO-MATIN ympärillä suuri sudokumestareiden sotajoukko, joka ylisti Kari Paivarintaa sanoen:

Talla matkalla ollaan, kuinka pitkaan, aika sen nayttanee.

-Roope (joka suuresti ikavoi Koh Changin terassimme sukoku kilpoja)

Anonyymi kirjoitti...

Tervetuloa kotiin! Teitä onkin jo odotettu :)

Kiitos kun jaksoitte päivitellä blogia - parempaa kaamosmasennuksen tainnuttajaa ei ollutkaan!!